Porin merihenkinen kaupunginosa
   Reposaari sijaitsee Porin edustalla Pohjanlahden rannalla, Kokemäenjoen suistossa, sen ikivanhan merenkulkureitin varrella, joka itämereltä johtaa Pohjanmaan jokien suupuolessa olleisiin kauppapaikkoihin. Tämä noin kolme kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä saari sijaitsee aavan meren ja mantereen välittömässä läheisyydessä. Edullisen sijaintinsa sekä ainutlaatuisen suojaisen ja syvän luonnonsatamansa vuoksi Reposaari oli jo vanhastaan tuttu kauppamiehille ja sotaretkeilijöille.

   Vuonna 1558 antoi Juhana Herttua Reposaaren saman vuonna perustetulle Porin kaupungille "nautittavaksi ja käytettäväksi". Saari oli aluksi kaupunkilaisten kotieläinten kesälaitumena ja kalastajien käytössä. Jo 1600-luvulla alkoivat porilaiset käyttää saaren luonnonsatamaa suurimpien laivojen lastauspaikkana. 1800-luvun alussa Kokemäenjoen suiston madaltuessa alettiin reposaarta yhä enemmän käyttää Porin ulkosatamana.

Reposaari Suomen pääkaupungiksi
   1700-luvun alussa esitti Turun yliopiston professori, Israel Nesselius kirjoituksessaan "Om Finnland Hufwudstad och Hufwud-commersie" suunnitelman Reposaaren muodostamiseksi Suomen pääkaupungiksi. Nesselius esitti kirjoituksessaan yhtenäisen vesireitin avaamista Saimaasta Päijänteen ja Kokemäenjoen kautta Pohjanlahteen. Tähän suunnitelmaan liittyi esitys Reposaaren muodostamisesta maan pääkaupungiksi ja suursatamaksi. Suunnitelmaa tuki myös saaren sijainti etäällä tulenarasta Itärajasta ja lähellä Ruotsi-Suomen pääkaupunkia sekä saaren hyvä linnoitettavuus. Nesseliuksen suuret suunnitelmat, jotka edustivat aikansa edistykseen tähtäävää ajattelua, eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet.

Suursatama
   Kuin vahvistuksena Nesseliuksen ajatuksille Reposaaren ominaisuudet tekivät siitä aikojen kuluessa vilkkaan suursataman. 1870-luvulla REPOSAARI oli muutaman vuoden Suomen suurin vientisatama. "Björneborgs Tidningin" mukaan Reposaaren redillä oli 20.6.1877 samanaikaisesti 160 laivaa. Näyn komeuden ja elämän kuohunnan voi helposti kuvitella vielä nytkin sadan vuoden kuluttua. Tämän jälkeenkin Reposaari oli edelleen pitkään suursatama, kunnes Mäntyluodon rautatien ja sataman rakentaminen antoivat kuoliniskun Reposaarelle vientisatamana.

Saha- ja laivanrakennustoiminta Reposaaressa
   Vuonna 1837 valmistui ruotsalaisen pääoman turvin rakennettu Reposaaren saha. Sen edellytykset liiketoiminnan harjoittamiselle olivat varsin edulliset. Niinpä saha 1900-luvulle tultaessa olikin noussut yhdeksi Suomen merkittävimmistä höyrysahoista. Suurimmillaan saha antoi työpaikan lähes 500 työntekijälle. Sahan perustaminen ja sahalaisten asettuminen saarelle merkitsivät käännettä Reposaaren historiassa. Pienestä ja miltei asumattomasta Porin ulkosatamasta muodostui kaukana itse kantakaupungista sijaitseva kaupunkimainen saha- ja satamayhdyskunta. Reposaaren höyrysaha Oy ehti juuri täyttää 100 vuotta, ennen kuin sen toiminta vuonna 1974 lakkautettiin. Saha-alueen työläisasunnot ovat edelleen käytössä, mutta niiden asukkaat ovat joutuneet etsimään työtä muualta Porista.

Laivanrakennus Reposaaressa
   Reposaaressa alkoi vilkas laivanrakennuskausi jo vuonna 1826. Saaren ensimmäinen varvi, eli veneenveistämö, sijaitsi nykyään Varvinrannaksi kutsutussa paikassa. Varvin viimeinen laiva laskettiin vesille vuonna 1863, ja tämän jälkeen varvin toiminta lopetettiin.

   Konepajan alueella teollisen toiminnan voidaan katsoa alkaneeksi vuonna 1916, jolloin vuoden 1915 lopulla perustettu Reposaaren Moottoritehdas Oy aloitti toimintansa puolen kilometrin päässä vanhalta veistämöltä. Yhtiö asetettiin kuitenkin konkurssiin vuonna 1920. Vuonna 1923 konepaja myytiin huutokaupassa Reposaaren Höyrysahalle, joka puolestaan myi sen pari vuotta myöhemmin kauppaneuvos Werner Hacklinille, Reposaaren merkittävimmälle liikemiehelle, joka oli kuulunut myös Moottoritehdas Oy:n perustajiin ja omistajiin. Reposaaren Moottoritehtaan nimi muutettiin Reposaaren Konepajaksi, ja siellä suoritettiin etupäässä laivakorjauksia.

   Myös Reposaaren Konepaja, kuten monet muutkin pienet korjaustelakat, värvättiin mukaan sotakorvausteollisuuden palvelukseen ja Reposaaren laivanrakennus alkoi, suomalaisille telakoille tyypilliseen tapaan, kun Suomelle määrätyt 300 miljoonan kultadollarin sotakorvaukset käynnistivät Reposaaressa kolme vuosikymmentä kestäneen laivanrakennuskauden. Telakalta lähti parhaimmillaan laivoja maailmalle lähes kuukauden välein.

   Vuoden 1950 alusta telakasta muodostettiin itsenäinen osakeyhtiö, Reposaaren Konepaja Oy. Viimeisen sotakorvausproomun luovutusta juhlittiin 26.6.1952. Muihin sotakorvausaluksia rakentaneisiin telakoihin verrattuna Reposaaren telakka oli ollut sikäli huonommassa asemassa, että se sijaitsi saaressa vailla maantie- tai rautatieyhteyttä aina vuoteen 1956 asti. Tästä huolimatta Reposaaren telakka oli kuitenkin keskeisesti mukana sotakorvaustoimituksissa, ja kaiken aikaa telakan yhteydessä tehtiin myös konepajatöitä.

   Reposaaren konepaja oli yksi harvoista suomalaisista pientelakoista, jotka säilyivät laivanrakentajina 1960-luvun alun jälkeenkin. Kilpailu tilauksista kuitenkin kiristyi 1960-luvun lopulta lähtien, ja tämä näkyi myös Reposaaren telakalla. Tilausten vähyys houkutteli omistajaa myymään telakan Rauma-Repolalle. Myynti muutti melkoisesti telakan tuotantosuuntaa, ja siitä tehtiinkin öljynporauslauttoja rakentanutta Mäntyluodon tehdasta palveleva yksikkö. Heti kaupan jälkeen Reposaaren telakan tilauskantaan sisältyneiden laivojen runkotyöt siirrettiin muille telakoille, ja niiden tilalla ruvettiin rakentamaan Aker-öljynporauslauttojen ponttoneja. Reposaaren Konepaja Oy fuusioitiin Rauma-Repolaan 25. marraskuuta 1974. Konepaja sai viimeiseksi toimintavuodekseen nimen Rauma-Repola Oy Reposaaren Konepaja.

   Öljynporauslauttojen kysynnän vähennyttyä 1970-luvun puolivälissä konepaja menetti merkityksensä Mäntyluodon tehtaiden alihankkijana. Vuonna 1975 Rauma-Repola keskitti toimintansa Porissa Mäntyluotoon, ja työt Reposaaressa lopetettiin lähes kokonaan. Päätökseen vaikutti merkittävästi myös se, että telakan ammattimiehiä tarvittiin Mäntyluodon tehtailla.

   Kolmenkymmenen vuoden aikana Reposaaresta lähti maailmalle yli 150 alusta. Töiden hiljennyttyä telakka-alueella ei ollut juuri mitään toimintaa vuosikymmeneen, kunnes lopulta elokuussa 1988 Rauma-Repola myi alueen kiinteistöineen, laitteistoineen ja vuokraoikeuksineen 1,8 miljoonalla markalla Kuunari Koivisto -säätiölle, jonka tavoitteena oli vanhan Koivisto-kuunarin kunnostaminen purjehduskuntoon. Suurella innostuksella liikkeelle lähtenyt projekti alkoi kuitenkin melko pian ajautua vaikeuksiin, ja sponsoreiden uskon hankkeeseen hävittyä telakka-alueen uusi omistaja ajautui konkurssiin. Säätiön omaisuus siirtyi pakkohuutokaupassa Porin kaupungille vuonna 1991. Erilaisten värikkäidenkin vaiheiden jälkeen tämä Kuunari Koiviston ympärillä pyörinyt episodi sai päätöksensä vasta tammikuussa 2007 pidetyssä huutokaupassa, jossa alueelta häädön saanut kuunari myytiin yksityiselle henkilölle poissiirrettäväksi.

Reposaari tänään
   Reposaarelle pääsi ennen mantereelta vain laivalla, kunnes vuonna 1956 valmistui tie saarelle. Se kulkee ensin merenlahden halki kauniina pengertienä ja jatkuu edelleen saarien ja luotojen kautta Reposaarelle. Reposaaren kaupunginosa on omaleimainen paikka. Vierailleen se esittäytyy ystävällisenä ja kiehtovana pienoiskaupunkina. Se tarjoaa uljaita merinäkymiä ja monia kiinnostavia yksityiskohtia. Moni-ilmeiset puutalot ja rehevä satamapuisto tekevät saaresta maalauksellisen.