Paarlastikasvit

Purjelaivakauden historia kukkii Reposaaressa -painolastikasvit ja niiden esiintyminen

Jäniksinä laivojen mukana

Porin Reposaari on ollut tärkeä satamapaikka jo keskiajalta lähtien. Vuonna 1775 sinne rakennettiin ensimmäinen laituri, ja koko 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen ajan Porin kauppamerenkulku hoidettiinkin Reposaaresta. Painolastimaata kuljetettiin hevoskuormittain eri puolelle Reposaarta kallioisen maankamaran tasoittamiseksi sekä pihojen ja puutarhojen rakennusaineeksi. Saaren itäosa on rakennettu painolastimaan päälle. Painolastimaata vietiin myös jokea pitkin Porin kaupunkiin.

Satakunnassa painolastia vastaanottaneita satamapaikkoja olivat myös Eurajoen Kaunissaari, Luvian Laitakari, Ahlaisten Käännekari sekä Landskata ja Merikarvian Haminaholma. Jotta väylät eivät olisi madaltuneet, satamamääräyksissä oli yleensä osoitettu paikat, missä painolastimaata sai purkaa.

Nykyisin painolastikasveja on enemmälti jäljellä vain muutamassa maamme satamassa, ja Suomen painolastikasviston tulevaisuus on paljolti Reposaaren varassa. painolastikasviyhdyskuntia voi löytää myös Kotkan Hallasta, Porvoon Kråköstä ja Uudenkaupungin Iso-Vilissalosta. Kovin monista purjelaivakauden satamapaikoista on tullut nykyaikaisia asfaltoituja satamakenttiä, missä painolastikasviston on ollut mahdotonta selviytyä. Näin on käynyt mm. Turun linnankentälle, Helsingin Sörnäisille ja Oulun Toppilalle, missä vielä 70 vuotta sitten oli monipuolinen lajisto. Osa satamista ja lastauspaikoista on jäänyt käyttämättöminä metsittymään, ja painolastikasvisto on hävinnyt kasvupaikan umpeuduttua. Jotkut lajit sinnittelevät vielä esim. Simon Vasankarissa ja Pernajan Lassdalissa. Luvian Laitakarissa esimerkiksi juovakannusruoho on onnistunut vakiintumaan. Eurajoen Kaunissaaressa tavataan yhä mm. sirppi- ja nurmimailasta, papelorikkoa sekä jaakonvillakkoa, mutta lajien esiintyminen on yksittäisten yksilöiden varassa.

Tulokaskasvien alkuperän selvittäminen ei ole aina yksinkertaista, ja painolastikasvienkin määrittelyssä näitä ongelmia riittää. Lajin eksoottisuus ja löytyminen purjelaivasataman painolastikentältä todisti aikanaan varsin aukottomasti lajin tulleen painolastin mukana, mutta nykyisin samojen lajienkin alkuperän selvittäminen voi olla hankalaa, sillä monet ovat saapuneet myös muita teitä maahamme. Kun aikaa on kulunut ja kasvien levinneisyyskuva on muuttunut, monien lajien yksittäisten kasviyksilöiden painolastialkuperän määrittäminen onnistuu vain tietyllä todennäköisyydellä. Joskus määritystä helpottaa se, että painolastiyksilöt eroavat muodoltaan tai rodultaan muita teitä kulkeutuneista. Esimerkiksi leskenlehti, peltovalvatti ja tahmavillakko ovat tulleet Reposaarelle ensinnä painolastimaan mukana. Nykyisin ne ovat jo muinkin tavoin levinneet saarelle eikä yksittäisten esiintymien painolastiluonne ole enää selvä.


Miksi Reposaaren painolastikasvisto on ainutlaatuinen maassamme?

Reposaaren ollessa maamme merkittävimpiä satamia 1800-luvulla saarelle tuotiin valtavasti painolastimaata ja painolastikentät muodostuivat laajoiksi. Uuden sataman valmistuminen rautatieyhteyksineen siirsi vähitellen kauppasatamatoiminnot Reposaarelta Mäntyluotoon 1930-luvulla. Tämä merkitsi sitä, että Reposaaren painolastikentät jäivät asfaltoimatta ja painolastikasvien oli mahdollisuus vakiintua satamatoimintojen loputtua 1930-luvulla. Saaren kaupunkikuva on säilynyt nykypäiviin lähes entisessä asussaan ja yhä puutalokaupunginosassa on vain muutama asfaltoitu katu. Reposaari on välttänyt joitakin seikkoja, jotka ovat tuoneet maahamme lisää lajistoa tällä vuosisadalla. Eristyneisyys esti maan- ja rautateitse leviävien kasvien saapumisen saarelle. Maantie rakennettiin vasta 1956 ja rautatie läheiseen Tahkoluotoon vuonna 1983. Monille paikkakunnille, Pohjanlahden satamiin, myös Porin Mäntyluotoon, tulokaskasveja levittäneet venäläinen ja saksalainen sotaväki eivät vierailleet Reposaarella.
Meren äärellä sijaitsevan Reposaaren lauhkea ilmasto ja pitkä kasvukausi ovat lisänneet eksoottisten lajien selviämismahdollisuuksia. Samalla tavoin lienee vaikuttanut kalkkipitoisen painolastin suuri määrä. Painolastikasvimaan erottaa Reposaarella vieläkin helposti, sillä hiekansekaisessa maassa on piikiviä, kalkki- ja liitupalasia sekä eksoottisten simpukoiden kuoria. Suuri osa painolastilajistoa kasvaa yleisenä rajojemme ulkopuolella, kuten Virossa. Reposaarella tavattavat yksilöt muodostavat lajien pohjoisen sillanpääaseman. Reposaarella esiintyvissä yksilöissä on vähäisiä geneettisiä eroja ja erityisesti fenotyyppisiä eroja verrattuna levinneisyysalueensa keskeisillä osilla esiintyviin yksilöihin. Reposaaren painolastikasvien avulla kyseisten lajien geneettinen perimä säilyy monimuotoisempana kuin, jos lajit häviäisivät saarelta.

Reposaari –botanistien kultamaa

Pääosa painolastikasveista tuli Keski-Euroopasta ja lähempääkin, mutta Reposaaren sataman kaupankäyntiyhteydet ulottuivat myös kauemmas. Satamia, joiden kanssa käytiin kauppaa oli mm. Ruotsissa, Saksassa, Hollannissa, Englannissa ja Välimeren maissa.  Harvinaisten ulkomaankasvien luonnehtima painolastikasvisto kiinnitti botanistien huomion jo 1800-luvulla. Reposaarelta onkin kerätty suuri joukko painolastikasvinäytteitä 1870-luvulta lähtien, eniten 1900-luvun alun kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja 1960-luvulla. Reposaaren painolastikasvistoa ovat selvittäneet mm. Häyrén (1909), Ristimäki (1964), Kalinainen (1987), Lampolahti (1992) ja Jutila (1998). Kaikkiaan Reposaarelta on aikojen kuluessa kirjattu noin 140 painolastikasvilajia, joista kaukaisimmat ovat Etelä-Amerikasta. Nykyisin saaren painolastikasvistoon kuuluu noin 75 lajia ja vuosittain tavataan yli 50 lajia. Nämä lajit ovat onnistuneet vakiinnuttamaan asemansa saarella, jonne viimeiset purjelaivat tulivat noin 70 vuotta sitten. Reposaaren painolastikasvistossa on lukuisia valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisia lajeja. Tyypillisimpiä Reposaaren painolastikasveja ovat nuokkukarhiainen, isomesikkä, ketotyräruoho, rohtorasti, jaakonvillakko, sirppi- ja nurmimailanen sekä valkomesikkä. Nuokkukarhiainen on näyttävä, piikkinen kasvi. Sen lukuisat punaiset, joskus myös valkoiset tai vaaleanpunaiset kukkamykeröt nuokkuvat jo kukkavaiheessa. Nuokkukarhiainen on kaksivuotinen laji, jonka kasvupaikat vaihtelevat vuodesta toiseen. Lajin säilyminen Reposaarella on ensiarvoisen tärkeää, sillä tätä erittäin uhanalaista lajia ei enää tavata muualla maassamme. Lajin säilymistä edistää nk. hallittu hoitamattomuus.

Lontoon niitty ja Varvinranta

Reposaaren merkittävimmät painolastikasvipaikat ovat Lontoon niitty ja ranta, kirkon niitty ja lähiympäristö, telakka-alue, vanhan sataman rantakenttä Varvinrannasta Kaupparantaan sekä kalasatama. Esiintymiä on korttelialueella ja ulkopuolellakin sahan asuntoalueen pohjoispäähän asti.
Kirkon niitty ja läheiset katuvarret ovat tärkeitä painolastilajiston esiintymisalueita Reposaarella. Painolastilajistoon kuuluvat mm. jaakonvillakko, sirppimailanen (kuva alla), rohtorasti, nuokkukarhiainen, valkopeippi, valkoailakki, valkomesikkä, ketomaruna, ketohärkki, vuohenkello, nurmimailanen ja pikkutakiainen.

Seuralaisia ja karkulaisia


Vanhan kaupunkirakenteen- ja kulttuurin säilyttäneellä Reposaarella on paljon muitakin merkittäviä kasveja kuin painolastikasvit. Tärkeitä ovat etenkin erilaiset vanhan kulttuurin seuralaiskasvit. Niillä tarkoitetaan vanhoihin kaupunkeihin, kyliin ja kartanoihin vakiintunutta kasvilajistoa, joka ei ole juurikaan kyennyt leviämään uudemmille asutusalueille.
Tämä ihmisen seuralaislajisto viihtyy pihapiireissä, kasvimaan kulmauksissa, tunkioilla ja navetantakusilla typpipitoisilla ja muhevamultaisilla kasvupaikoilla, joissa vapautuu aina ajoittain uutta kasvutilaa. Jätevesien viemäröinti ja tunkioiden hävittäminen, erilaisten pihojen ja joutomaiden siistiminen ja parturoiminen sekä laaja asfaltointi ovat vähentäneet voimakkaasti vanhan kulttuurin seuralaislajistoa, johon kuuluvat paitsi erilaiset rikkaruohot myös tietyt hyötykasvit ja puutarhojen ulkopuolelle villiintyneet rohdoskasvit. Reposaaren Villa Londonin niityllä esiintyvistä lajeista saksankirveli, peurankello ja oopium-unikko katsotaan viljelykarkulaisiksi.